Jakas reklama 

 

Tyylilaji eli lajityyppi tai genre [žãr] ((ranskaksi) genre = laatu, laji, suku, genre artistique = taidelaji) tarkoittaa jonkin taiteenalan laatua, lajia, luokkaa, tyyppiä tai esitystapaa.

Genren kriteerit ovat tavallisesti väljiä. Niitä laaditaan kategorisoinnin tai lajittelun takia. Esimerkiksi tietokonepelien lajityyppejä erottelemalla voidaan päästä käsitykseen alan kokonaisuudesta ja eri keinoista. Kaikilla aloilla on myös kritisoitu genre-ajattelua akateemisena ja jäykkänä, koska yksi laji saattaa sisältää osia useista muista. On tavallisesti vaikea päästä yksimielisyyteen lajien kriteereistä.

Eri taiteenalojen historiassa joinakin aikoina saatetaan korostaa genrerajoja, kun taas joinakin aikoina niistä on pyritty pois. Esimerkiksi 1950-luvulla maalaustaiteen ja julisteen väliset rajat olivat selkeitä, kun taas pop-taiteen myötä 1960-luvulla ne olivat matalia, kuten julistetaiteen syntyaikoinakin 1800-luvun lopulla. Usein sekä jonkun taiteenlajin sisäiset rajat, että eri taiteiden väliset rajat ovat madaltuneet.

muokkaa Taiteiden genret

muokkaa Maalaustaiteen genret

Maalaustaiteessa genre tarkoittaa yleismerkityksessä taiteenlajia. Tavallisesti kuvataiteen genret erotellaan formaatin tai tyylin avulla. Genremaalaus on myös sama kuin laatukuva tai laatumaalaus.

Ranskan taideakatemia esitti 1600-luvulla maalaustaiteen genrehierarkian, jossa akateemisen taiteen lajit ovat keskeisessä asemassa. Teosten aiheet tai sisällöt oli hierarkkisesti jaettu viiteen luokkaan. Arvostetuimman luokan muodostivat historiamaalaukset, joita seurasivat muotokuvat, genremaalaukset, maisemat ja asetelmat. Kolme viimeistä luokkaa oli arvostukseltaan suurin piirtein samanarvoisia, mutta muotokuvan arvostus määräytyi kuvattavan henkilön arvon mukaan. Lisäksi käytännöllisesti katsoen kaikki uskonnolliset maalaukset kuuluivat historiamaalausten luokkaan.[1]

Maalaustaiteen genrehierarkia alkoi menettää merkitystään 1800-luvun lopulla. Maisemamaalaus nousi merkittäväksi genreksi 1800-luvulla. Myös asetelmamaalauksesta, joka oli ollut aikaisemmin hierakian alimpana, tuli suosittu aihe impressionistimaalareille ja myös modernismin avantgarde -suuntauksille, kuten kubismille.


Vanhan maalaustaiteen genret
Historiamaalaus Laatukuva- eli genremaalaus Muotokuva Maisemamaalaus Asetelma

muokkaa Musiikin genret

Musiikin tyylilaji määräytyy yleensä musiikin tyylin mukaan, mutta myös alue tai aikakausi voi olla merkittävä tekijä. Musiikin tyylilajeja ovat muun muassa pop, metal, soul, folk ja iskelmä.

muokkaa Kirjallisuuden genret

Kirjallisuus on perinteisesti jaettu kolmeen laajaan lajityyppiin, lyriikkaan, proosaan ja draamaan. Jaottelu periytyy Aristoteleen Runousoppi-teoksesta, jossa hän tosin jakaa kirjallisuuden lyriikkaan, epiikkaan ja draamaan, sillä proosan lajityyppi ei ollut vielä kehittynyt.[2]

Myöhemmin kirjallisuuden genreistä on kirjoittanut muun muassa Alastair Fowler teoksessaan Kinds of Literature (1982), joka on nykyisen genreteorian perusteoksia. Siinä Fowler erottaa kirjallisuuden historiallisen lajin, alalajin, tyylilajin eli moodin sekä rakennetyypin toisistaan. Tässä teoriassa historiallisia lajeja ovat esimerkiksi salapoliisikertomus, tieteiskertomus, romanssi ynnä muut. Alalaji puolestaan on tietyn lajin piiriin kuuluva laji, joka lisää vähintään yhden sisällöllisen piirteen lajin valikoimaan. Esimerkiksi kovaksi keitetty dekkari on salapoliisikertomuksen alalaji. Tyylilaji eli moodi taas voi vaihdella teoksen sisällä, niin että teos voi olla lajiltaan vaikkapa tragikomedia, mutta sen tiettyjen jakson moodina voi olla pastoraali.[3]

muokkaa Elokuvien genret

Myös elokuvat voidaan luokitella niiden tyypillisten ominaisuuksien mukaan eri lajeihin. Genren käsitettä käyttävät sekä elokuvan tuotanto, markkinointi, että tutkimus.

Elokuvan genrejä ovat esimerkiksi kauhu, komedia ja draama. Niiden tarkoitus on ilmaista katsojalle elokuvan tyylilaji. Nykyisin on tarjolla on myös välimuotoja päägenreistä, esimerkiksi draamakomedia ja kauhukomedia. Nämä välimuodot kertovat, että elokuva on koominen, vaikka säilyttää alkuperäisen genrensä.

Elokuvatutkimuksessa elokuvan lajia ja tyylillisiä piirteitä on tutkittu myös moodin käsitteen avulla. Elokuvatutkija David Bordwell erottaa esimerkiksi valtavirtaelokuvan ja avantgarden omiksi kerronnan moodeikseen.

muokkaa Viitteet

  1. Mikko Pirinen, Katse kuvassa ja nimi mielessä, Kuvataideteosten nimien teoreettista tarkastelua, Pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Taidehistoria, Kesäkuu 2003. S. 19 ja 20. Viitattu 20.8.2008.
  2. Hosiaisluoma 2003: 271-272
  3. Alanko & Käkelä-Puumala 2003: 118-120

muokkaa Lähteet

muokkaa Katso myös


. - . - . - . - . omlet HDCleaner treppen gry Lacoste Perfumy Zestawienia Banki notebook möbel UKŁADY ELEKTRYCZNE SAMOCHODÓW Renault Laguna II, e kwietniki fajne tekstyFaraon | Jacek Soplica - charakterystyka | Syzyfowe prace streszczenie | Najlepsze szkoły językowe warszawa Tanio | Najlepsza szkoła językowa to TFLS | Najlepsza szkoła języków obcych warszawa Tanio i skutecznie | Granica | Król Edyp | Tani kurs językowy sukces gwarantowany | Tania szkoła języków obcych w warszawie sukces gwarantowany | Mendel Gdański | Opowieść wigilijna streszczenie | Lalka | Ogniem i mieczem | Potop